Tuomaristo

Elina Vähälä, pj.

Yhdysvaltain Iowassa syntynyt, mutta jo pikkulapsena Suomeen muuttanut Elina Vähälä kuuluu Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin viulisteihin. Lue lisää

 

Taija Angervo

Taija Angervo aloitti viulunsoiton opintonsa Lahdessa Pertti Sutisen oppilaana ja jatkoi Kuhmon Viulukoulun kautta Sibelius- Akatemiaan. Lue lisää

 

Per Enoksson

Per Enoksson began studying the violin with Alice Goldschmid and later with Professor Milan Vitek. Lue lisää

Jukka Merjanen

Jukka Merjanen aloitti viulunsoiton opinnot nelivuotiaana ja jatkoi opintojaan myöhemmin sekä Edsbergin musiikki-instituutissa Tukholmassa, että Sibelius-Akatemiassa, josta hän valmistui  Lue lisää

 

Antti Meurman

Antti Meurman suoritti viulunsoiton diplomitutkinnon Sibelius-Akatemiassa 1984. Vuonna 1986 hän siirtyi Kuopion konservatorion viulunsoiton lehtoriksi ja on ko. toimessa edelleen. Lue lisää

 

Réka Szilvay

Sibelius-Akatemian viulumusiikin professori Réka Szilvay on konsertoinut sekä solistina että kamarimuusikkona eri puolilla Eurooppaa, Aasiaa, Etelä-Amerikkaa, USA:ta ja Etelä-Afrikkaa. Lue lisää

 

Jan Söderblom

Luonnosta ja hiljaisuudesta inspiroituva Jan Söderblom syntyi muusikkoperheeseen Helsingissä vuonna 1970. Nykyään kapellimestarina ja viulistina työskentelevä  Lue lisää